Vesikoira

Viikko 5



Me ulkoillaan!


4.-5. viikon teemana on ollut päällimäisenä ulkoilu, aluksi se oli kovin uutta ja vähän pelottavaakin muiden mielestä, paitsi Stormin. Storm ihastui ulkoilmaelämään ensi nuuskauksesta lähtien ja se kulkikin häntä pystyssä ja rinta rottingilla ympäri pihaa, kun toiset vielä haistelivat ensiaskeleitaan. Seuraavana päivänä tosin ei minun syliä ja tukea enää niinkään kaivattu, vaan kaikki taisivat keksiä ulkona olon ilot Happy


Vietettiin myös siivouspäivää pentujen kanssa, niistä ei tosin paljon apua ollut, nukkuivat kaikki onnellisena, vaikka imuroin aivan korvan vieressä, moppi aiheutti pienoista kiinnostusta Chuck Norrisille, mutta sekin tyytyi lähinnä katselemaan pää kallellaan minun touhuja.


Pennut ovat luonteiltaan edelleen kovin tasaisia toisiinsa nähden. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Mystique pitää eniten ihmisten läheisyydestä. Wolverine on oman tiensä kulkija, se touhuilee painiotteluiden välissä omiaan ja leikkii leluilla, kun kukaan muu ei enää jaksa. Elektra löytyy yleensä ihmettelemästä jostain. Kaikki kuitenkin ovat salamana paikalla, tulossa syliin ja kiipeilemässä yli ja ympäri, kun niitä vähänkin kutsuu tai vaikka vaan istahtaa lattialle.

Herttaisia palleroita jokainen All I See is Love


Kuvat: